Huomattavaa, luovaa ja tuottavaa markkinointiviestintää.
Ensin herätämme mielenkiinnon visuaalisin keinoin, sitten kerromme tekstin avulla hyödyt ja kiteytämme asiat helposti pureksittavaan muotoon. Helpommin sanottu kuin tehty, eikö totta?
Mikä sitten määrittää hyvän ja toimivan luovan ratkaisun? Suunnittelemiamme toimenpiteitä yhdistää yksi asia: kyky saada ihminen liikkeelle ja toimimaan. Huono ratkaisu sen sijaan ei saa aikaan minkäänlaista liikettä. Kumpikin asia onneksi on helposti mitattavissa, arvailun varaan emme asioita jätä.
Jos ihminen saa lukemisen lomassa käsilleen jotain tekemistä, jäävät asiat yleensä paremmin mieleen. Myös kiinnostavat ja aktivoivat värimaailmat vaikuttavat muistamiseen ja helpottavat ymmärtämistä. Helppolukuisuus ja asioiden yksinkertaistaminen on markkinointiviestinnässä tärkeää. Esitteitä ja manuaaleja arvostavat olemassaolevat asiakkaat, mutta uutta potentiaalia niillä on harvoin viisasta lähestyä. Etäisyyden ottaminen asioihin helpottaa löytämään olennaisen, ja siksi yritysten sisäiset kiteytysprosessit voivat joskus olla aikaa vieviä.
Positiivisuutta on maailmassa aivan liian vähän – samoin viestinnässä ja markkinoinnissa. Jos saamme vastaanottajan suupielet nousemaan edes hitusen ylöspäin, olemme onnistuneet jo osittain. Ainakin olemme pehmittäneet maaperää, jotta viestin meno perille helpottuisi.
Joskus on vaikea löytää yhtä selvästi vahvinta ominaisuutta tai asiaa, josta viestiä eteenpäin. Sen takia puhummekin yleensä testaamisen puolesta. Värimaailmat, otsikot ja kuvat ovat testattavissa siinä kuin hinnat ja tarjouksetkin. Näin saamme selkeitä tuloksia siitä, millä tavalla asiakkaiden lähestymistä kannattaa jatkaa.

Severi Brandt
Luova johtaja
0400 777 277
+358 (0)800-0-5055

Insinöörinkatu 3
00880 Helsinki
Finland
Ruosilantie 18
00390 Helsinki
Finland