MicroMedia toteutti onnistuneen kutsuprosessin Night People Groupille MicroMedian menestystarinat
”Kutsuprosessi oli kerrankin hoidettu ammattitaidolla, ja saimme paikalle myös täysin uusia asiakkaita.”
- Antti Raunio, toimitusjohtaja, Night People Group
Night People Group on vahvalla B2B-osaamisella ja kokemuksella varustettu johtava elämysten luoja ja toimija yökerhopuolella. Yhtiön 36 yökerhoa työllistävät suoraan ja alihankkijoiden kautta lähes 1000 ravintola-, musiikki- ja turvallisuusalan ammattilaista.
MicroMedia ja Night People Group yhdistivät syyskuussa 2011 voimansa ja järjestivät yhteisvoimin menestyksekkään pingviiniaiheisen After Work -yritystilaisuuden Kaivohuoneella. Kohderyhmä koostui Night People Groupia kiinnostavista potentiaalisista uusasiakkaista sekä MicroMedian tärkeimmistä nykyasiakkaista. MicroMedia vastasi kokonaisuudessaan tilaisuuden onnistuneesta kutsuprosessista NPG:n tarjotessa puolestaan hulppeat puitteet musiikki- ja ruokatarjoiluineen.
”Olemme saaneet uutta asiakaskantaa ja tapaamisia”
Työpäivän päätteeksi järjestetystä After Work -yritystilaisuudesta on ollut Night People Groupin toimitusjohtajan Antti Raunion mukaan paljon hyötyä:
”Olemme saaneet uutta asiakaskantaa ja tapaamisia. Muutamia jatkojakin on jo realisoitunut. Kutsuprosessi oli kerrankin hoidettu ammattitaidolla ja saimme paikalle myös täysin uusia asiakkaita. Yritysten tulisi miettiä muutenkin enemmän niin sanottuja kimppatapahtumia. MicroMedia ja NPG eivät kilpaile millään tavalla keskenään vaan tukevat toisiaan. Nyt paikalle saatiin molempien asiakkaita, ja ainakin meidän myyntimme pääsi tutustumaan suoraan myös MicroMedian asiakkaisiin. Loistava tapa verkostoitua.”
”Tilaisuus toimi juuri niin kuin hyvän yritystapahtuman tulee toimia. Ei ollut pitkiä tylsiä katsauksia ja hyvää ohjelmaa oli sopivasta. Oli oikeat nostot ja lopussa jengi ei edes malttanut lähteä, mitä näkee harvoin näkee yritystapahtumissa”, kertoo Antti Raunio.
Oikealla kutsuprosessilla yritystilaisuuksista saadaan tehtyä todellisia myynnin apuvälineitä
”Olemme olleet viime aikoina huolissamme yritysasiakkaidemme järjestämissä tilaisuuksissa asiakaskadosta. Usein asiakkaat suunnittelevat ruuat, juomat ja jopa ohjelman huolella, mutta jättävät itse kutsuprosessin retuperälle. Hienoihin juhliin saapuu sitten 10% tavoitemäärästä. Oikealla kutsuprosessilla yritystilaisuuksista saadaan tehtyä todellisia myynnin apuvälineitä”, kuvailee Night People Groupin toimitusjohtaja Antti Raunio syitä, miksi he kaipasivat MicroMedialta apua vapaamuotoisemman yritystilaisuuden järjestämiseen.
Laaja kutsuprosessi piti sisällään kohderyhmän valinnan MicroMedian Osoitepankista, tilaisuutta ennakoivan tiiserin, varsinaisen postitetun kutsun, sähköpostikutsun, ilmoittautumissivun netissä, vahvistussähköpostin sekä lopuksi tekstiviestimuistuksen. Tällä monivaiheisella kutsuprosessilla varmistettiin, että paikalle saatiin juuri oikeat ihmiset ja että he myös oikeasti saapuivat paikalle sankoin joukoin. Tilaisuuden jälkeen MicroMedia lähetti vielä After Workiin saapuneille sähköpostiviestin, joka sisälsi linkin laajaan kuvagalleriaan tilaisuudesta.
- Uusia asiakkaita ja tapaamisia
- Loistava tapa verkostoitua
- Onnistuneella kutsuprosessilla saatiin yritystilaisuudesta tehtyä todellinen myynnin apuväline






